Drupal sivustot | Casamedia - Digimaailman moniosaaja Hyppää pääsisältöön

Drupal sivustot

Drupal on WWW-pohjainen ohjelmistokehys-, CMF-, sisällönhallinta-  ja blog-jäDrupal verkkosivustotrjestelmä. PHP-ohjelmointikielellä kirjoitettu ohjelmisto toimii erilaisissa tietokantaympäristöissä, esimerkiksi MySQL. Nimi Drupal tulee hollannin kielen sanasta druppel eli pisara.



Drupalia voidaan laajentaa hyvin modulaarisesti, ja siihen on saatavilla monenlaisia laajennoksia, mm. WWW-kauppapaikkoja, kuvagallerioita, työnhallintaa, projektinhallintaa ja postituslistojen hallintaa varten. Drupalia käytetään paljon julkisten www-sivustojen lisäksi myös intraneteissä.

Drupal-julkaisujärjestelmän versio 8 on edelleen kehittynyt valtavasti jo hyvästä 7 versiosta. Satoja uusia ominaisuuksia ja parannuksia. Käyttöön on otettu paljon uuden sukupolven teknologiaa.

Vuonna 2010 julkaistiin Drupal 7.  Yhtenä suosituimmista ja monipuolisimmista sisällönhallintajärjestelmistä Drupal on kasvanut ja kehittynyt vuosi vuodelta. Drupal sisällönhallintajärjestelmällä voidaan toteuttaa sivustoja alkaen pienistä sivustoista todella suuriin ja laajoihin kokonaisuuksiin ja monipuolisin sovelluksin.

Helppokäyttöisempi

Uusitut hallintasivut helpottavat päivittäisten tehtävien suorittamista. Lukuisia parannuksia on tehty sisällönsyöttäjien ja sivuston rakentajien työn helpottamiseksi.

Helppokäyttöisempi

Uusitut hallintasivut helpottavat päivittäisten tehtävien suorittamista. Lukuisia parannuksia on tehty sisällönsyöttäjien ja sivuston rakentajien työn helpottamiseksi.

Skaalautuvampi

Käyttämällä Drupalia sivustosi palvelee nopeasti suuriakin kävijämäääriä parannettujen JavaScript- ja CSS-optimointien sekä välimuistitusratkaisujen ansiosta.

Avoin lähdekoodi

Tuhannet ihmiset työskentelevät jatkuvasti yhdessä parantaakseen Drupal-järjestelmää.

Miksi valita Drupal?

Ota yhteyttä, toteutetaan teille laadukas drupal sivusto ja sivustosi mahdollistaa yritystoimintanne kasvun!

Drupal- järjestelmällä toteutettuja nettisivuja

The White House, The Social Media Hat, Drupal, Zynga, Mollom, Louvre, Twitter Developers, Ikea, United States House of Representatives, Popular Science, Haaga-Helia, Arvometsä, Länsi-Savo, XTV, Koiranomistajan Peruskurssi, Maxinge, Meira, Musiikkitalo, Nelonen, Jim, Liv, Kino TV, Radio Rock, Radio Aalto, Hanoi Rocks, EMMA-Espoo Museum of Modern Art, Snellman, Suomen Palloliitto, Pro-Aqua